Herlock Facility Maintenance OY (HFM) on perheyritys, jonka toiminta keskittyy kiinteistöjen siivous- ja huoltotöihin Etelä-Suomen alueella. Toimintamme kulmakivenä on vahva ammattitaito sekä 100% asiakastyytyväisyys. Ota meihin yhteyttä niin mietitään juuri sinulle tai yrityksellesi sopiva ratkaisu!


 

m2 puhdistettuja yläpölyjä
1
0
1
Olemme puhdistaneet pölyjä ja yläpölyjä kaikenkokoisista kiinteistöistä, niistä hankalimmistakin paikoista.
m2 pestyjä ikkunoita
2
0
2
Mikään kohde ei ole meille mahdoton! Perinteisen ikkunanpesumenetelmän lisäksi käytämme köysitekniikkaa, nostimia ja teleskooppivarsi- pesujärjestelmää.
Pestyä liukuporrasta
3
0
3
Olemme pesseet ja suojanneet liukuportaita ostoskeskuksissa ja tavarataloissa ympäri eteläistä Suomea.
Metriä puhdistettuja vesikouruja
4
0
4
Koulutetut erikoisosaajamme ovat työskenelleet turvallisesti kiinteistösi yllä vesikouruja ja kattoja putaten ja korjaten.

 

Rannien puhdistus

Vesikourujen puhdistus on hyvä tehdä säännöllisesti, kaksi kertaa vuodessa. Puhdistamattomat kourut keräävät ajan mittaan suuren määrän painoa lehtien, oksien ja sammaleen muodossa, rasittaen kiinnityksiä ja räystästä tarpeettomasti. Tukkeutuneet vesikourut voivat aiheuttaa vesivahinkoja, sekä ruostuttaa rännejä. Keväällä auringon sulattaessa katolla olevaa lunta ja jäätä, sekä suuremman sateen sattuessa, täynnä olevat kourut ja tukossa olevat syöksytorvet aiheuttavat veden kulkeutumisen paikkoihin joihin se ei kuulu.  Veden tulviminen kourun yli aiheuttaa usein myös sokkelin likaantumista ja normaalia suurempaa kostumista pisaroiden tippuessa maahan hallitsemattomasti ja korkealta. <..lisää..>

 

 


 


Rannit

Rännien puhdistus

Vesikourujen puhdistus on hyvä tehdä säännöllisesti, kaksi kertaa vuodessa. Puhdistamattomat kourut keräävät ajan mittaan suuren määrän painoa lehtien, oksien ja sammaleen muodossa, rasittaen kiinnityksiä ja räystästä tarpeettomasti. Tukkeutuneet vesikourut voivat aiheuttaa vesivahinkoja, sekä ruostuttaa rännejä. ..lisää..


 


Ikkunanpesu

Tarjoamme ikkunoiden pesua käyttäen ammattimaisia teleskooppivarsia, jotka ulottuvat jopa 20 metriin. Näin ollen pystymme pesemään ikkunat vaivattomasti myös haastavammissa kohteissa. Suodatetun veden ansioista meidän ei tarvitse käyttää pesuaineita ikkunoiden pesussa. Ikkunanpesussa käytämme teleskooppivarsi ......lisää..


 


Liukuportaiden puhdistus

Säännöllinen liukuportaiden ja liukukäytävien puhdistus on erittäin tärkeää niiden toiminnan kannalta. Näiden puhtaanapito lisää portaiden käyttöikää ja vähentää huollon tarvetta. Puhtaat ja hygieeniset liukuportaat sekä liukukäytävät antavat myös hyvän ensivaikutelman asiakkaille yrityksestä. Käytössä parhaat Kärcher-liukuportaiden..lisää..



Julkisivujen pesu

Olipa kyseessä ruostumattomat teräspaneelit tai sammaleen peittämä julkisivu, puhdistamme kaikki kohteet ammattitaidolla ja ensiluokkaisin menetelmin. Ota yhteyttä ja pyydä tarjousta! Puhdistamme kaikenlaiset julkisivut käytössämme olevilla parhailla työvälineillä- ja menetelmillä. Pesemme, painepuhdistamme ja kuuraamme kaikenlaiset pinnat ..lisää..



Yläpölyjen poisto

Yläpölyjen poisto parantaa sisäilmaa ja on tärkeää myös paloturvallisuuden kannalta. Lue Ylen artikkeli aiheesta: https://yle.fi/uutiset/3-5416167 Pölyä kertyy runsaasti lähes kaikkien tilojen yläosiin, mm. kourujen, putkistojen, valaisimien sekä ylätasojen päälle. Yläpölyjen puhdistaminen vaikuttaa isosti ..lisää..



Kokolattiamattojen pesu

Kun etsit ammattitaitoista, laadukasta ja kustannustehokasta kokolattiamattojen puhdistusta yrityksesi toimitiloihin, kannattaa sinun kääntyä HFM Oy:n puoleen. Puhtaan raikkaat kokolattiamatot toimistoissa ja muissa julkisissa tiloissa takaavat mukavuuden yrityksen työntekijöille kuin myös asiakkaille. Käytämme alan...lisää..



Lisäpalvelut

HFM tarjoaa mielellään myös muita palveluita kiinteistöjen ja liiketilojen puhdistamiseen ja kunnossapitoon liittyen. Otamme mielellämme vastaan erilaisia toimeksiantoja, joten otathan meihin rohkeasti yhteyttä lisäpalveluistamme! Painepesu sekä höyrypuhdistus takaa erilaisten pintojen tehokkaan puhdistuksen...lisää..



Ostoskärryjen puhdistus

Päivittäin käytössä olevat ostoskärryt ja korit keräävät paljon epäpuhtauksia ja bakteereja. Ostoskärryt eivät saisi aiheuttaa turvallisuus tai terveysriskiä ja onkin erittäin tärkeää, että pintojen puhtaudesta huolehditaan säännöllisin väliajoin. Usein ostoskorit ja -kärryt pestään ulkona painepesurilla Painepesurilla saa puhdistettua....lisää..


LaatuLaatu
Monen vuoden kokemus alalta, sekä parhaat työvälineet takaavat parhaan lopputuloksen
Hinta
Hinta
Erinomainen hinta-laatusuhde. Seuraamme hintojamme jatkuvasti ja näin pidämme ne kilpailukykyisinä asiakkaillemme.
LuotettavuusLuotettavuus
Asiakkaamme voivat luottaa meihin. Pidämme kiinni siitä mitä lupaamme ja pysymme sovitussa aikataulussa.

Asiakkaitamme